Harmaana ja sateita enteilevänä torstaiaamuna Sanomien Seniorit suuntasivat teatterimatkalle Pyynikin kesäteatteriin Tampereelle. Ohjelmistossa oli viihdyttävä ja traaginenkin kertomus Valtosen sisaruksista Verasta, Raijasta ja Mairesta.


Heidän Ester-äiti ja Adolf-isä olivat musikaalisesti lahjakkaita ja tämä periytyi myös tyttäriin. Isän kuolema, tyttöjen ollessa vielä pieniä, vaikutti heidän elämäänsä. Perhe muutti ahdasmieliseen Kotkaan, jossa elämä oli välillä raskasta. Sisarusten ensiesiintyminen oli vuonna 1934 Kotkan ruotsalaisen seuran hyväntekeväisyysjuhlassa. Onnistuneen illan jälkeen he lauloivat Kotkan lähialueilla ja heidän suosionsa kiiri myös Yleisradioon. Siellä keksittiin heille nimi Harmony Sisters ja siitä alkoi heidän suosittu laulajauransa. Suomen kansalle tuli tunneksi heidän esittämänään mm. laulut Kodin kynttilät, Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, Sataman valot, Kielon jäähyväiset, Hymyillen, Josef, Josef, näitä kuulimme myös Pyynikin lavalla. Kielellisesti lahjakkaille sisaruksille esiintyminen oli rakasta ja jatkuva kiertue-elämä vaikutti kielteisesti perheiden elämään. Sota-aikana Harmony Sisters esiintyi mm. rintaman viihdytysjoukoissa, sekä Yleisradion toimesta sotaa käyvässä Saksassa, jossa he olivat hyvin suosittuja. Sodan jälkeen tämä vaihe heidän laulajaurallaan kyseenalaistettiin ja esiintymiset vähenivät ja tällöin he muuttivat Ruotsiin. Noin 19 vuoden laulajaura riitti ja sisarukset lopettivat yhdessä laulamisen. He elivät vanhuudenpäivät poissa julkisuudesta.
Sisaruksina esiintyivät Nomi Enckell (Vera), Matleena Junttanen (Raija) ja Anna-Sofia Tuominen (Maire). Heidän kurinalaisena äitinä ja tyttöjen esiintymisasujen ompelijana, nähtiin Anna-Maija Tuokko. Taitavat lauluosuudet tulivat livenä ja soitto oli äänitetty ennakkoon. Upeaa kuunneltavaa ja jokaisen lauluosuuden jälkeen heidät palkittiin ablodein.

Sääkin suosi ja välillä saimme nauttia auringon paisteesta.
Ennen teatterivierailua pysähdyimme lounaalle Vaihmalan hoviin, jonne oli katettu maittava seisova pöytä. Matkalle osallistui 25 teatterin ystävää.



Teksti Tuire Härkönen
Kuvat Erja Jankkari ja Tuire Härkönen
